Kannattaako alpeille mennessä lentää, mennä muilla julkisilla, vuokrata auto vai mennä omalla autolla?

Syksy painaa päälle, mutta kevätloma on jo suunnitelmissa. Loman kohteeksi on valittu Alpit. Siellä odottaa jo ihana aurinko ja loma-tunnelma, loputtaman pitkät lumiset rinteet ja muut viihdykkeet kutsuvat. Kohde on siis selvillä, mutta mietit vielä vaihtoehtoja määränpäähän Alpeille matkustamiselle.

Alpit kesällä
Alpit ovat hieno matkakohde niin kesällä kuin talvella

Itse matkan tekoon on olemassa muutama vaihtoehto; näistä yleisimpänä ulkomaankohteeseen varmastikkin lentäminen. Mutta kun matkustuskohde sijaitsee esimerkiksi Euroopassa, voivat varteenotettavia vaihtoehtoja olla myös laiva- ja bussimatkat sekä perinteinen henkilöauto. Jotkut matkaajat ajattelevatkin, että tärkeää ei ole ainoastaan määränpää, vaan merkittävää on myös itse matkanteko. Tässä tapauksessa erilaisilla matkustusvälineillä voi saada matkaan kokonaisuudessaan rutkasti enemmän sisältöä. Usein matkanteosta voi tulla myös sujuvampaa tai jopa edullisempaa, kun yhdistetään esimerkiksi kaksi tai useampia matkantekovälineitä. Hyvällä suunnittelulla on oma merkityksensä, jotta matkustamisesta saa niin sanotusti ’kaiken irti’. Seuraavaksi mietittynä matkasi suunnittelun tueksi eri kulkuvälineitä:

Oma auto

Henkilöautolla pääsee matkustaessa tottakai helpoimmalla tavalla, joustavasti ja oman aikataulun mukaan lähtöpaikasta määränpäähän. Kannattaa kuitenkin tutustua hyvin etukäteen reitteihin ja miettiä onko vaivan arvoista lähteä ajamaan pitkiä ajomatkoja. Alpeille ajettaessa, riippuen ohitettavista maista ja itse kohteesta, reitti saattaa hyvinkin kulkea vuoriston läpi ja tiet voivat heikkohermoisen mieleen olla hyvinkin jännittäviä. Joissain tapauksissa Baltian läpi ajaminen on hyväkin reitti, myös reittejä Ruotsin kautta kannattaa tutkia. Päätöksen teko riippuu tottakai myös käytettävissä olevan ajan määrästä. Laskelmia on myös hyvä tehdä bensankulutukselle, ja ottaa huomioon mahdolliset tietullimaksut. Pitkillä ajomatkoilla ajokortin omaavia henkilöitä kannattaa mukana olla useampi, jotta ajaminen ei käy liian raskaaksi. Eri maissa ajokulttuurit voivat olla täysin erilaisia kotimaan ajotyyliin tottuneelle. Kannattaa myös miettiä, onko omasta autosta pitkän matkan matkakumppaniksi. Ajokelit voivat vaihdella sään ja vuodenajan mukaan ja tienpäällä saattaa sattua yllätyksiä, jos vaikka auton tekniikan kanssa ilmaantuu ongelmia.

Vuokra-auto

Minibussi matkustamista varten
Minibussi voi olla hyvä vaihtoehto matkavälineeksi

Jos omaa autoa ei löydy tai se ei ole luotettava ajokki lomalle lähtijäksi, yksi vaihtoehto on vuokra-auto. Vuokra-autoissa hyvä puoli on, että valittavana on yleensä uusia, hyväkuntoisia malleja. Monet autovuokraamot ovat kansainvälisiä, jolloin avun saaminen tarpeen vaatiessa tien päällä on vaivatonta. Vuokra-autoista löytyy myös tilavia vaihtoehtoja, joihin sopii sekä koko matkaseurue, että kaikki matkatavarat ja mahdolliset harrastusvälineetkin. Alpeille suunnattessa, mukaan pakataan usein suksia ja lumilautoja. Kannattaa tarkistaa saako vuokra-autoon liitettyä suksiboksin, joka tuo lisää tilaa pakkaamiseen. Jos tämä ei onnistu, voi oikeanlaisen minibussin vuokraaminen olla paras vaihtoehto.

Bussi-matkat

Matkatoimistot tekevät Alpeille myös erilaisia bussi-matkoja. Bussi-matkat voivat olla kokonaisuudessaan hieno kokemus. Mukavalla porukalla, kauniiden maisemien läpi matkustaminen, kohti vuoristoa, sujuu varmasti rattoisasti. Bussi-matkat ovat henkilöautolla kohteeseen ajoon verrattuna vaihtoehto niille, jotka ovat laiskempia tekemään suunnittelutyötä, tai jos haluaa vaikka jättää itse ajamisen mieluummin ammatti-kuskille. Bussi-matkapaketteihin kuuluu yleensä myös majoitus ja ruokailut, eli kaikki on huolehdittu valmiiksi.

Laivat ja lautat

Erikoisempi, mutta varmasti hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto, on yhdistää Alpeille matkustamiseen myös laiva- tai lautta-matka. Suomesta pääsee lautoilla esimerkiksi Saksaan. Oman auton saa otettua myös mukaan lautalle, jolloin säästää aikaa ja voimia ajomatkoissa.

Lentäminen

Lentämällä alpeille
Alpeille pääsee myös lentämällä

Vaihtoehdoista huolimatta, useimmat suomalaiset kuitenkin lentävät Alpeille. Tottakai lentäminen on nopea ja miellyttävä tapa matkustaa, varsinkin kun käytettävissä oleva aika on rajallinen. Lentoja operoidaan päivittäin lukemattomat määrät, joten vaihtoehtoja riittää. Kun näkee vaivaa lentojen varaamisvaiheessa, hinnoissakin voi säästää isoja summia. Sopivien lentojen etsimisessä kannattaa käyttää eri hakukoneita, matkahakupalveluita ja matkasivustoja. Lennettäessä Alpeille, voi tarvittaessa kohteessa vuokrata auton jotta lomailu paikanpäällä sujuu jouhevasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *