Kannattaako alpeille mennessä lentää, mennä muilla julkisilla, vuokrata auto vai mennä omalla autolla?

Syksy painaa päälle, mutta kevätloma on jo suunnitelmissa. Loman kohteeksi on valittu Alpit. Siellä odottaa jo ihana aurinko ja loma-tunnelma, loputtaman pitkät lumiset rinteet ja muut viihdykkeet kutsuvat. Kohde on siis selvillä, mutta mietit vielä vaihtoehtoja määränpäähän Alpeille matkustamiselle.

Alpit kesällä
Alpit ovat hieno matkakohde niin kesällä kuin talvella

Itse matkan tekoon on olemassa muutama vaihtoehto; näistä yleisimpänä ulkomaankohteeseen varmastikkin lentäminen. Mutta kun matkustuskohde sijaitsee esimerkiksi Euroopassa, voivat varteenotettavia vaihtoehtoja olla myös laiva- ja bussimatkat sekä perinteinen henkilöauto. Jotkut matkaajat ajattelevatkin, että tärkeää ei ole ainoastaan määränpää, vaan merkittävää on myös itse matkanteko. Tässä tapauksessa erilaisilla matkustusvälineillä voi saada matkaan kokonaisuudessaan rutkasti enemmän sisältöä. Usein matkanteosta voi tulla myös sujuvampaa tai jopa edullisempaa, kun yhdistetään esimerkiksi kaksi tai useampia matkantekovälineitä. Hyvällä suunnittelulla on oma merkityksensä, jotta matkustamisesta saa niin sanotusti ’kaiken irti’. Seuraavaksi mietittynä matkasi suunnittelun tueksi eri kulkuvälineitä:

Oma auto

Henkilöautolla pääsee matkustaessa tottakai helpoimmalla tavalla, joustavasti ja oman aikataulun mukaan lähtöpaikasta määränpäähän. Kannattaa kuitenkin tutustua hyvin etukäteen reitteihin ja miettiä onko vaivan arvoista lähteä ajamaan pitkiä ajomatkoja. Alpeille ajettaessa, riippuen ohitettavista maista ja itse kohteesta, reitti saattaa hyvinkin kulkea vuoriston läpi ja tiet voivat heikkohermoisen mieleen olla hyvinkin jännittäviä. Joissain tapauksissa Baltian läpi ajaminen on hyväkin reitti, myös reittejä Ruotsin kautta kannattaa tutkia. Päätöksen teko riippuu tottakai myös käytettävissä olevan ajan määrästä. Laskelmia on myös hyvä tehdä bensankulutukselle, ja ottaa huomioon mahdolliset tietullimaksut. Pitkillä ajomatkoilla ajokortin omaavia henkilöitä kannattaa mukana olla useampi, jotta ajaminen ei käy liian raskaaksi. Eri maissa ajokulttuurit voivat olla täysin erilaisia kotimaan ajotyyliin tottuneelle. Kannattaa myös miettiä, onko omasta autosta pitkän matkan matkakumppaniksi. Ajokelit voivat vaihdella sään ja vuodenajan mukaan ja tienpäällä saattaa sattua yllätyksiä, jos vaikka auton tekniikan kanssa ilmaantuu ongelmia.

Vuokra-auto

Minibussi matkustamista varten
Minibussi voi olla hyvä vaihtoehto matkavälineeksi

Jos omaa autoa ei löydy tai se ei ole luotettava ajokki lomalle lähtijäksi, yksi vaihtoehto on vuokra-auto. Vuokra-autoissa hyvä puoli on, että valittavana on yleensä uusia, hyväkuntoisia malleja. Monet autovuokraamot ovat kansainvälisiä, jolloin avun saaminen tarpeen vaatiessa tien päällä on vaivatonta. Vuokra-autoista löytyy myös tilavia vaihtoehtoja, joihin sopii sekä koko matkaseurue, että kaikki matkatavarat ja mahdolliset harrastusvälineetkin. Alpeille suunnattessa, mukaan pakataan usein suksia ja lumilautoja. Kannattaa tarkistaa saako vuokra-autoon liitettyä suksiboksin, joka tuo lisää tilaa pakkaamiseen. Jos tämä ei onnistu, voi oikeanlaisen minibussin vuokraaminen olla paras vaihtoehto.

Bussi-matkat

Matkatoimistot tekevät Alpeille myös erilaisia bussi-matkoja. Bussi-matkat voivat olla kokonaisuudessaan hieno kokemus. Mukavalla porukalla, kauniiden maisemien läpi matkustaminen, kohti vuoristoa, sujuu varmasti rattoisasti. Bussi-matkat ovat henkilöautolla kohteeseen ajoon verrattuna vaihtoehto niille, jotka ovat laiskempia tekemään suunnittelutyötä, tai jos haluaa vaikka jättää itse ajamisen mieluummin ammatti-kuskille. Bussi-matkapaketteihin kuuluu yleensä myös majoitus ja ruokailut, eli kaikki on huolehdittu valmiiksi.

Laivat ja lautat

Erikoisempi, mutta varmasti hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto, on yhdistää Alpeille matkustamiseen myös laiva- tai lautta-matka. Suomesta pääsee lautoilla esimerkiksi Saksaan. Oman auton saa otettua myös mukaan lautalle, jolloin säästää aikaa ja voimia ajomatkoissa.

Lentäminen

Lentämällä alpeille
Alpeille pääsee myös lentämällä

Vaihtoehdoista huolimatta, useimmat suomalaiset kuitenkin lentävät Alpeille. Tottakai lentäminen on nopea ja miellyttävä tapa matkustaa, varsinkin kun käytettävissä oleva aika on rajallinen. Lentoja operoidaan päivittäin lukemattomat määrät, joten vaihtoehtoja riittää. Kun näkee vaivaa lentojen varaamisvaiheessa, hinnoissakin voi säästää isoja summia. Sopivien lentojen etsimisessä kannattaa käyttää eri hakukoneita, matkahakupalveluita ja matkasivustoja. Lennettäessä Alpeille, voi tarvittaessa kohteessa vuokrata auton jotta lomailu paikanpäällä sujuu jouhevasti.

Onko tupakoinnista haittaa extreme-urheilussa?

Extreme-urheilu on urheilua siinä missä esimerkiksi yleisurheilu tai voimistelu. Monet puhuvat ettei extreme-urheilussa tarvitse yhtä hyvää kuntoa kuin ”normaaleissa” urheilulajeissa, vaikka asian laita ei ole niin.

Kovaa urheilua

Vaikka extreme-urheilussa keskeisiä asioita ovat turvavaljaat sekä muut suojukset, joiden varassa urheilija roikkuu tai kiipeää, ei se tarkoita sitä että näillä urheilijoilla olisi huono kunto. Extreme-urheilijat itseasiassa ovat todella hyvässä kunnossa, ja heidän on hyvä ollakkin. Vuorikiipeily ei esimerkiksi ole kamalan helppo ja rauhallinen laji, vaan se vaatii voimaa, kestävyyttä sekä hyvää kuntoa. Tupakointi tunnetusti alentaa kuntoa, ja kestävyyttä sekä syö lihasvoimaa, joten siksi tupakointi on tässä tapauksessa haitaksi extreme-urheilussa, varsinkin kaikista rankimmissa lajeissa kuten vuorikiipeily, sukeltaminen ja koskimelonta.

Keskittyminen

Tupakointia usein liitetään keskittymiseen sekä rentoutumiseen, ja sanotaan että tupakointi edesauttaa näitä asioita. On kuitenkin tieteellisesti jo todistettu monet kerrat että tupakan savulle altistuvat sairastuvat 82% todennäköisemmin aivohalvaukseen. Tästä voi kukin itse päätellä mitä aivoissa sekä päässä tapahtuu, jos itse ihminen tupakoi. Lisäksi on tutkittu ja todistettu, että tupakan savu sekä tupakointi heikentää keskittymiskykyä, eikä se auta keskittymään sen paremmin. Keskittymiskykyyn auttaa oikeanlainen ruokavalio, sekä erilaiset mielikuvaharjoitukset, joita voi tehdä kotona tai ennen suoritusta. Tupakointi heikentää todistetusti myös älyä, joka on hyvin tärkeää extreme-urheilussa, ei pelkästään arkielämässä.

Rentoutumista sekä mielihyvää ei pysty kieltämään tupakoinnissa, sillä ihminen saattaa jäädä koukkuun lähestulkoon mihin tahansa asiaan josta voi saada mielihyvää, kuten himokuntoilu, sokeri, huumeet sekä alkoholi. Mutta extreme-urheilijalle tupakointi ainakin lähellä suoritusta, voi heikentää keskittymiskykyä, joten se ei ole hyväksi.

Nikotiinin haitat sekä häkä

Tupakassa ei vaikuta negatiivisesti pelkästään kaikki sen myrkyt, vaan myös nikotiini on suurena vaikuttajana urheilijan suorituksiin. Nikotiini nostaa tilapäisesti verenpainetta ja sydämen sykintänopeutta. Sydän rasittuu enemmän kuin normaalisti ja pulssi nopeutuu. Nikotiinin vaikutuksesta veren virtaus valtimoissa kiihtyy, mutta lihasten verenkierto taas vähenee. Häkä heikentää hapen kulkua sydämeen verottamalla veren hemoglobiinia, jonka tehtävänä on hapen kuljettaminen. Sydän yrittää korvata hapenpuutetta sykkimällä entistä nopeammin, mikä kuluttaa taas happea entistä enemmän. Lihakset eivät saa tarpeeksi happea ja siksi ne väsyvät helposti. Jos lihakset eivät jaksa tarpeeksi ja väsyvät liian helposti, voi se olla hyvinkin paljon vaaraksi urheilijalle, varsinkin kun hänen henkensä sekä terveytensä on oman kehon kunnon sekä muutaman tukivaljaan varassa.

Kiputilat ja sairaudet

Tupakointi on vaarallista
Kenenkään ei tulisi tupakoida

Extreme-urheilija on ylläpidettävä taitojaan sekä kuntoaan, joten ylimääräisille sekä turhille kiputiloille ei ole urheilijan kalenterissa hirveästi tilaa. Tupakointi tutkitusti aiheuttaa erilaisia kiputiloja kuten päänsärkyjä, lihassärkyjä sekä väsymystä. Tupakointi aiheuttaa myös reikiintymistä hampaisiin, jotka saattavat aiheuttaa myös suuria kiputiloja ja keskittymisvaikeuksia. Tupakointi myös hidastaa palautumista urheilusuorituksen jälkeen, joka taas hidastaa harjoittelua ja urheilua.

Kosmeettiset haitat

Kuten hyvin monet varmasti tietävät, tupakoinnilla on myös ulkonäköön vaikuttavia haittoja. Nämä samat haitat toistuvat myös urheilijoilla. Tupakointi kellastaa ihoa, tekee sormiin ikäviä tervapinttymiä ja ennen kaikkea muuttaa hampaiden väriä huomattavasti likaisemman näköiseksi. Tämä voi johtaa esimerkiksi kalliisiin suuhygienisti-käynteihin, kun hampaista halutaan taas saada edes hieman saman väriset kuin aiemmin.

 

Kannattaa siis todellakin miettiä ensimmäisen, toisen ja vielä kuudennenkin kerran, että laittaako sitä syöpäkäärylettä suuhun vai ei! Jos harrastat extreme-urheilua, mahdollisuutesi viettää rauhallisia eläkepäiviä seniorituolissa ovat merkittävästi pienentyneet. Haluatko siis vielä huonontaa noita mahdollisuuksia?

Extreme-urheilun vaarat

Nämä ovat yleisimpiä vahinkoja extreme-urheilussa

Extreme-urheilu eli ääriurheilu, on saanut nimityksensä siitä, sillä siinä ihminen saattaa oman henkensä ja terveytensä vaaraan, hakeutuessaan äärimmäisiin olosuhteisiin. Extreme-urheilua on esimerkiksi vuorikiipeily tai base-hyppääminen. Varsinkin nuoria extreme-urheilun vaarallisuus ja itsensä rajoille vieminen viehättää suuresti. Mitkä ovat sitten yleisimpiä vahinkoja extreme-urheilun parissa?Base jump

Huolimattomuus varusteissa

Extreme-urheilussa on tärkeää olla huolellinen, varsinkin jos kyse on suojavarusteista. Usein innostuessa tai hätiköidessä, urheilijat unohtavat tarkistaa suojavarusteidensa kunnon ja sen ovatko ne kunnolla paikoillaan. Urheilijoilla on myös tapana uhmata vaaraa vielä lisää, ja näin ollen jättävät osan suojavarusteista kokonaan pois, kuten esimerkiksi kypärän. Nämä huolimattomuudet ja uhmakkuudet taas lisäävät vammojen suuruutta ja riskiä. On myös hyvin tärkeää huoltaa varusteitaan oikein, jotta ne toimivat kunnolla ja ovat turvaamassa urheilijan henkeä.

Vähäinen kuivaharjoittelu

Kunnollinen harjoittelu ennen tosi toimiin ryhtymistä on todella tärkeää jokaisessa urheilulajissa, mutta varsinkin extreme-urheilussa. Suurinta vahinkoa tapahtuu tietenkin jos aloittelija lähtee kiipeilemään jyrkkää vuorta pitkin, se voi johtaa jopa kuolemaan asti. On tärkeää harjoitella ensin kunnolla varusteiden asennus ja oikeat sekä turvalliset tekniikat. Lisäksi on tärkeää että ensin harjoittelee tekniikkaansa turvallisemmassa ympäristössä, osaavan ihmisen opastuksella.

Väärä tekniikka ja sen seuraukset

Jos urheilu suoritusta lähtee tekemän väärällä tekniikalla, voivat sen seuraukset olla vakavat. Jopa ammattilaiset tekevät vahinkoa itselleen suorittaessaan, ovat siis riskit sitäkin suuremmat aloittelijalle ja väärällä tekniikalla tekevälle. Väärällä tekniikalla suorittavat ihmiset ovat saaneet erilaisia vammoja kuten nilkkojen ja lonkkien murtumia, venähdyksiä sekä muita melko vakavia vammoja. On siis hyvin tärkeää ottaa kaikki vinkit talteen ja harjoitella ahkerasti oikeita tekniikoita ja vara-suunnitelmia ennen kuin siirtyy oikeaan suoritukseen.Lumilautailu

Huolettomuus

Yksi asia mikä aiheuttaa suuresti vahinkoja extreme-urheilussa on ihmisten ja extreme-urheilijoiden huolettomuus. Ihminen on täysin riippuvainen itsestään extreme-urheilussa, joten heidän on pysyttävä jatkuvasti valppaana eikä heidän keskittymisensä saa kärsiä. Tällaista huolettomuutta aiheuttaa muun muassa kännykät, sillä urheilijat kuvaavat usein suoritustaan korkealla kiipeillessä ollessaan. Kun huomio käntyy puhelimeen, vahinkoja sattuu paljon. Extreme-urheilusta haetaan myös adrenaliinia, ja usein urheilijat jäävät niin sanotusti koukkuun adrenaliini syöksyihin kehossaan. Kun henkilö on harrastanut extreme-urheilua kauemmin, ei hän enään jaksa huolehtia kaikista mahdollisista riskeistä, tai vaaroista joka taas aiheuttaa lisää vahinkoja sekä vammoja.

Huonot varusteet

Varusteiden laatu ja toimivuus on tärkeää extreme-urheilussa. Vaikka välineitä ja varusteita huolletaan ja korjataan, on silloin tällöin pakko ostaa uusia. Ihmiset tietenkin säästävät kaikessa missä pystyvät, mutta extreme-urheilussa se voi olla vaarallista ja huono idea. Hyvin moni tapaturma sekä jopa mahdolliset kuolemat ovat johtuneet rikkinäisistä, tai huonoista varusteista. Extreme-urheilussa kuitenkin ihmisen henki saattaa riippua omien välineiden tai varusteiden varassa, jos vaikkapa vuorikiipeilyssä sattuu jalka lipeämään.

Suu kosmiset vauriot

Nämä eivät ole sinänsä suoraan extreme-urheilusta johtuvia vaurioita, mutta kuitenkin sivuvaikutuksena yleensä tulevia. Monelle extreme-urheilijalle tupakointi sekä roskaruoan syöminen ovat reissuilla, joissa ei ehdi tekemään ruokia tai pysty ympäristön takia, varsin yleisiä paheita. Varsinkin hampaat ja niiden väri kärsivät tästä. Onneksi kuitenkin esimerkiksi Helsingissä hampaiden valkaisua on helppo saada, ja tämä auttaa huomattavasti hampaiden alkuperäisen loiston paranemista!